Libanonin punta – LBP
Libanonin punta yleistiedot ja historiaa
Libanonin punta on Libanonin virallinen valuutta. Punnan valuttatunnus on LBP. Libanonin punta jakautuu sataan piasteriin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Libanonissa hallitsi osmanien valtakunta, jonka valuutta oli liira. Se kaatui vuonna 1918, ja maassa otettiin käyttöön Egyptin punta. Ranska kuitenkin valtasi Syyrian ja Libanonin, ja korvasi Egyptin punnan Syyrian punnalla. Uusi valuutta oli sidoksissa Ranskan frangiin.
Libanon otti käyttöön oman valuuttansa 1924. Se oli pitkään sidottu frangiin ja vaihtokelpoinen Syyrian valuutan kanssa, vaikka vuonna 1939 valuutat erotettiin. Ranskan hävitessä natsi-Saksalle Toisessa maailmansodassa Libanon päätti sitoa puntansa Englannin puntaan. Sodan jälkeen punta sidottiin uudestaan frangiin väliaikaisesti, vuoteen 1949 saakka.
Libanonin sisällissota pudotti valuutan arvoa merkittävästi vuoteen 1992 saakka. Pudotus lakkasi tuolloin ja arvo alkoi taas pikkuhiljaa nousta. Talous alkoi vakaantua. Libanonissa on laissez-faire talous, suurin osa kaupasta tapahtuu Yhdysvaltain dollareissa, eikä hallitus puutu ulkomaiseen kauppaan.
Syyrian viimeaikaisten vaikeuksien pelätään kuitenkin vaikuttavan maan talouteen, ja esimerkiksi pankit ovat kiristäneet käytäntöjään suojatakseen taloutta. Suojatoimet ovat kannattaneet, sillä Libanon ei kärsinyt vuoden 2008 talouskriisin aikana juuri lainkaan.
Libanonin punta kolikot ja setelit
Libanonin punta jakautuu piastereihin, mutta piastereita ei ole kierrossa lainkaan. Inflaatio vuosien varrella teki niistä arvottomia. Nykyisin käytössä olevat kolikot ovat 250 ja 500 puntaa. Ne otettiin käyttöön vuonna 1994. Kolikkojen kirjoitusasu ja suuruudet ovat vaihdelleet vuosien saatossa. Tekstit kolikoissa ovat sekä arabiaksi että ranskaksi. Sanan qirsh arabiankielinen oikeinkirjoitus on muuttunut (aiempi muoto oli girsh).
Setelit, jotka ovat nykyisin käytössä, ovat suuruksiltaan 1000, 5000, 10 000, 20 000, 50 000 ja 100 000 puntaa. Suurimmat niistä otettiin käyttöön 80- ja 90-luvuilla inflaation ollessa pahimmillaan. Satojen arvoiset setelit ovat tippuneet käytöstä niiden arvon laskettua. Tekstit ja numerot seteleissä ovat etupuolelta arabiaksi ja takapuolelta ranskaksi. Libanonin pankki otti vastuun seteleiden valmistuksesta 60-luvulla, mitä ennen setelit valmistettiin yhteisesti Syyrian kanssa.
Puntien ulkoasu on selkeä ja yksinkertainen. Kuvissa on lähinnä merkittäviä rakennuksia ja tyypillisiä kasveja. Vuonna 2013 liikkeelle laskettiin pieni määrä seteliä, jossa oli pahoja virheitä (mm. kirjoitusasussa). Seteliä ei vedetty kierrosta. Punnan nykyisestä vakaudesta huolimatta kauppaa tehdään maassa paljon Yhdysvaltain dollareilla, ja se on saavuttanut merkittävän aseman paikallisilla markkinoilla.