Ugandan šillinki – UGX
Ugandan šillinki yleistiedot ja historiaa
Ugandan šillinki on Itä-Afrikassa sijaitsevan Ugandan virallinen valuutta. Siitä käytetään valuuttakoodia UGX ja usein lyhennöstä USh. Virallisesti Ugandan šillinki jakaantui sentteihin aina vuoteen 2013, mutta nykyään šillinkiä pienempää yksikköä ei ole lainkaan käytössä.
Uganda itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1962. Ensimmäinen Ugandan šillinki (UGS) korvasi aiemmin käytössä olleen Itä-Afrikan šillingin vuonna 1966 samanarvoisena. Korkean inflaation seurauksena maassa esiteltiin vuonna 1987 uusi šillinki (UGX), jonka arvoksi määriteltiin 100 vanhaa šillinkiä. Nykyisellään Ugandan šillinki on yleisesti ottaen vakaa valuutta, joka hallitsee suurinta osaa Ugandassa tehdyistä rahansiirroista.
Ugandassa hyväksytään laajalti maksuvälineinä myös Yhdysvaltain dollareita. Englannin puntia ja euroa käytetään myös kasvavassa määrin.
Vaikka šillinkiä pidetään yleisesti ottaen vakaana valuuttana, koki se vuoden 2015 aikana dramaattisia arvonmuutoksia.
Vuoden 2015 alusta saman vuoden syyskuuhun mennessä šillinki menetti peräti neljäsosan arvostaan Yhdysvaltain dollariin nähden. Arvonmuutoksen suurimmat tekijät ovat vahva Yhdysvaltain talous sekä sodanruntelema Etelä-Sudan, joka on perinteisesti ollut Ugandan tärkeimpiä kauppakumppaneita. Ugandaan matkustettaessa maahan saa tuoda rajoittamattomasti ulkomaanvaluuttaa, mutta Ugandan šillinki on tuonti- ja vientikiellossa.
Ugandan šillinki kolikot ja setelit
Ugandassa esiteltiin vuonna 1966 ensimmäiset šillinkisetelit arvoissa 5, 10 ja 20 šillinkiä. Vuonna 1973 julkaistiin 50 šillingin seteli. Kaikissa seteleissä oli hallitsija Idi Aminin muotokuva aina vuoteen 1979, jolloin maan uusi hallitus poisti sen. Vuonna 1983 maassa vaihtui jälleen hallitus, jolloin esiteltiin uudet 500 ja 1000 šillingin setelit. Kaikissa seteleissä oli kuvattuna maan presidentti Milton Obote, kunnes kolme vuotta myöhemmin seuraava hallitus korvasi sen maan kansallisvaakunalla.
Seuraavina vuosina Ugandan šillingin setelisarjaan lisättiin 5000, 10000, 20000 ja 50000 šillingin setelit. Vuonna 2001 kierrosta poistettiin tarpeettomana kaikki 1000 šillinkiä pienemmät setelit ja ne korvattiin kolikoilla. Tällä hetkellä Ugandassa käytössä olevat kolikot ovat arvoltaan 50, 100, 200, 500 ja 1000 šillinkiä.
Nykyisessä 50000 šillingin setelissä on kuvattuna maan vaakuna, kansallismonumentti, aaltoileva joki, Victoria-järvi ja perinteinen rumpu sekä kääntöpuolella maanviljelijöitä poimimassa puuvillaa.
20000 šillingin setelissä on kuvattuna maan kansallisvaakuna, perinteinen rumpu, kampalalainen parlamenttitalo, kahvia ja puuvillaa.
10000 šillingistä löytyy kuvattuna musiikki-instrumentti, vaakuna sekä maan tärkein vesisähköasema. 5000 šillingin setelissä on kuvattuna Bunyonyi-järvi, vaakuna sekä Victoria-järvellä kulkeva lautta. 1000 šillingin setelissä on banaaniplantaasin työntekijä, perinteinen rumpu, viljavarasto sekä rekka-autoja.
Kuva Ugandan šillinki setelistä